KOTITEATTERI

TULOSSA

Makuuhuoneessa-esityksen ensi-ilta kesäkuussa 2026 (Lounais-Suomi)

Kotiteatteri-festivaali elokuussa 2027

Mikä Kotiteatteri?

Kotiteatteri on viiden esittävän taiteen ammattilaisen vuonna 2018 perustama ryhmä, jonka näyttämönä toimivat yksityiskodit. Kotiteatterin tavoitteena on popularisoida uutta esitystaidetta, elvyttää kyläilyn katoavaa kansanperinnettä sekä ulottaa esitystaiteen kiertuetoiminta alueille, joissa esitystoimintaa ei normaalisti ole.

Kotiteatterin esitykset ovat tavallisten kotien huoneisiin sijoittuvia paikka- ja tilannesidonnainen esityksiä, joihin katsojat kutsutaan vieraiksi, kuin kyläilemään toisen kotiin. Esityksemme ovat kunnianosoituksia kodeille, perheille ja erilaisille yhteenkokoontumisen ja -kuulumisen perinteille, kuten iltamille, kinkereille ja illanistujaisille. Myös ventovieraanvaraisuus on keskiössä. Vieraiden ja erilaisten ihmisten kohtaaminen kodin kaltaisessa intiimissä tilassa on harvinaista ja voi lisätä ymmärrystämme vierauden edessä. Kuka tahansa voi ehdottaa oman kotinsa esityspaikaksi julkisen haun myötä. Voit kutsua meitä omalle paikkakunnallesi ja tarjota kotiasi julkiseksi näyttämöksi. On rohkeaa kutsua ventovieraat kylään!

Kulttuuri- ja taidepoliittisesti on tärkeää, että esitystaiteen kiertuetoiminta ulottuu alueille, joissa esitystoimintaa ei normaalisti ole. Toivomme, että taide mahdollistuisi keskustojen ja instituutioiden ohella kulttuuritilan marginaaliin, lähelle ihmisiä, edistäen kulttuurista osallisuutta ja osallistumista.

Kotiteatteri käyttää työkaluinaan laajaa kirjoa tanssin, teatterin, performanssitaiteiden, sekä ääni- ja valosuunnittelun osaamista. Lisäksi käytämme taitoja, joita meillä ei ole. 

Kotiteatterin muodostavat Tuomas Laitinen, Aku Meriläinen, Elisa Piispanen, Ulla Päivikkö ja Laura Rämä.

OLOHUONEESSA

ESITYSTAIDETTA OLOHUONEESSA

Esitys pohjautuu suomalaiseen hämärän hetken perinteeseen, joka on yhteenkokoontumisen hetken viettämistä ja pyhittämistä. Olohuoneessa-esityksessä vilahtaa kansallispukuja ja tankotanssia, kahvinjuontia, löhöilyä, treenausta, hikeä ja pieruja viiden esiintyjän voimin. Esityksen myötä muodostamme yhteisen olohuoneen tuttujen ja ventovieraiden kesken. Esitystä voi katsella rauhassa sohvalta, yhteisessä olohuoneessa hölläten.

Olohuoneessa-esitys sai ensi-iltansa Porin Lainsuojattomat-festivaalilla syyskuussa 2018. Tämän jälkeen esitys on kiertänyt Uudellamaalla (2018), Pirkanmaalla ja Tampereen Teatterikesässä (2022), Keski-Pohjanmaalla (2023) ja Pohjois-Suomessa (2025).

Kuvat Jonne Renvall 

Kesto 1,5 h

Arviot:

Satakunnan kansa

Aamulehti

Voima-lehti

Lapin Kansa

Kulttuuritoimitus

Olohuoneessa on Kotiteatterin esityssarjan ensimmäinen osa. Jatko-osat ovat Pihalla, Makuuhuoneessa, Keittiössä, Eteisessä ja Suihkussa. Kotiteatterin kaikki esitykset tapahtuvat oikeissa kodeissa.

Olohuoneessa-esityksen valmistumista ja kiertueita ovat tukeneet Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Vapaiden ammattiryhmien teatterifestivaali Lain§uojattomat, Vertical Club, Rock The Pole, Tampereen Teatterikesä, Pohjanmaan tanssin aluekeskus sekä olohuoneensa Kotiteatterille lainanneet ihmiset!

PIHALLA

ESITYSTAIDETTA PIHALLA

Metsän ja kodin välimaastossa sijaitsevalla

Pihalla-esitys syntyi koronapandemian aikana. Se kysyy poikkeustilan mukanaan tuomiin konkreettisiin (fyysisesti pihalla) ja emotionaalisiin (henkisesti pihalla) haasteisiin. Miten olla pihalla näinä aikoina?

​Pihapiirissä teatterin kansoittaa ihmisten lisäksi jänikset, linnut, tontut, kukat ja muut hyypiöt. Ihminen hallitsee kotitalo(ude)n vyöhykettä — metsässä hän kohtaa itseään suuremmat voimat. Niiden välissä sijaitsevalla pihalla Kotiteatteri ajautuu kotikutoisen esitystaiteen epämääräisemmille alueille. Turvallisuutta luo kuitenkin kokemus siitä, että siemennys, itäminen, kasvu ja hajoaminen toistuvat pihalla vuodesta toiseen.

Pihalla on hyvä olla.

Pihalla-esitys sai maailmanensi-iltansa Outokummussa heinäkuussa 2021, jonka jälkeen kiersi Pohjois-Karjalan alueella. Tämän jälkeen esitys on kiertänyt myös Kotiteatterin Pohjois-Suomen kiertueella 2025.

Pihalla-esityksen valmistumista ja kiertueita ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan maakuntarahasto, Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto, Koneen Säätiö sekä pihansa Kotiteatterille lainanneet ihmiset!

Lue juttu esityksestä sanomalehti Karjalaisesta!

Kuvat: Pasi Räsämäki

MAKUUHUONEESSA

ESITYSTAIDETTA MAKUUHUONEESSA

Kodin eri huoneista makuuhuone on usein se, jonka ovi vedetään kiinni, kun joku tulee kylään. Arkinen tila muuttuu toiseksi kun jaamme sen tuttujen ja ventovieraiden kesken. Tällä kertaa Kotiteatteri kutsuu mukaan makuuhuoneeseen esiintyjien kanssa. Makuuhuoneessa-teoksessa kirjaimellisesti painitaan intiimiyden, seksuaalisuuden, vanhemmuuden, yksityisen ja julkisen kanssa sängyn toimiessa näyttämönä.

Esitys saa ensi-iltansa Varsinais-Suomessa kesäkuussa 2026. Julkinen haku mukaan haluaville kodeille avautuu helmikuussa 2026.

Makuuhuoneessa-esityksen valmistumista ja kiertämistä tukee Koneen Säätiö, Taiteen edistämiskeskus sekä Tehdas Teatteri.

Kuvat: Wilma Hälikkä

Ota yhteyttä